Lappeenrannan Remonttihuone | 040 149 0424 | liisa@remonttihuone.fi
Edellinen
Seuraava
Slider

Etsitkö toteuttajaa remontille asuntoon, omakotitaloon,
yrityksen toimitiloihin tai taloyhtiöön?

Remontit alusta loppuun kerralla

Olemme korjaus- ja saneerausrakentamiseen keskittyvä yritys, jonka arvoihin kuuluu luotettavuus ja ennakoitavuus. Hoidamme yhden remontin alusta loppuun kerralla, emmekä poukkoile työn aikana monilla eri työmailla.

Teemme työmme huolellisesti ja siististi – tietenkin aina asiakkaan toiveita kuunnellen. Noudatamme aina määräyksiä ja hyvän rakennustavan suosituksia.

Palvelemme asiakkaita koko Suomessa, mutta pääasiassa keskitymme Etelä-Karjalaan, Kymenlaaksoon, Pohjois-Karjalaan ja Uudellemaalle.

Osaamisemme perustuu yli 10 vuoden kokemukseen alalta sekä monipuoliseen kouluttautumiseen. Talonrakennusalan ammattikoulutus ja sisustuspuuseppä-artesaanin koulutus luovat hyvän pohjan, jota täydentää säännöllinen kouluttautuminen esimerkiksi märkätilojen vedeneristyksestä, työturvallisuudesta ja tuotekohtaisista asioista. Teemme yhteistyötä osaavien paikallisten LVIS-alan yritysten kanssa.

Meiltä voitte tilata myös lain edellyttämät asbestikartoitukset ennen vuotta 1994 valmistuneisiin kohteisiin.

Olemme Tilaajavastuu-järjestelmässä. Jokaisesta remontista laaditaan kirjallinen sopimus.

Lappeenrannan Remonttihuone on Suomen Yrittäjien ja SyNet ry:n jäsen.

Muista kotitalousvähennys

Palveluni ovat kotitalousvähennyskelpoisia. Lue lisää kotitalousvähennyksestä vero.fi-sivuilta.

Kysy lisää

Soita 040 149 0424
Laita viestiä liisa@remonttihuone.fi

Huoneistoremontit

Etsitkö tekijää remonttiin? Toteutamme remontit asiakkaan toiveita kuunnellen.
Lue lisää

Kylpyhuone ja sauna

Teemme remontit kylpyhuoneisiin ja saunoihin siististi ja ammattitaidolla.
Lue lisää

Ulkomaalaus

Toteutamme talojen ja piharakennusten huoltomaalaukset.
Lue lisää

luotettava-kumppani
tilaajavastuu-partneri

Sertifikaatti: C-0723-23-06

Close Menu